Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa

Olimme Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa (entinen Taideteollinen korkeakoulu) 5.3. Kulttuurikurssin alustusluennon meille piti valokuvataiteen professori Merja Salo. Tutkimme muodin historiaa pääasiassa kuvien muodossa, näimme esimerkiksi suomalaisia muotikatalogikuvia pula-ajalta. Hän esitteli myös meille kirjoittamaansa kirjaa ”Muodin Ikuistajat”, joka kertoo suomalaisen muotivalokuvan historiasta. Saimme myös itse selailla kirjaa sen kiertäessä luokassa. Lisäksi analysoimme kuvia, jotka etsimme itse muotilehdistä. Apuna käytimme Merjan kertomia tietoja muotikuvan elementeistä ja muodoista. Tutkimme ryhmissä esimerkiksi mitä kuvassa myydään, mille kohderyhmälle se on tarkoitettu, ja miten sillä yritetään vedota lukijaan.

MUOTIKUVAN ELEMENTIT

  1. vaate – muoti
  2. malli, kehoihanne
  3. poseeraus -> kutsu/torjunta, asento, ilmeet, eleet
  4. rekvisiitta -> muodin ympäristöt, suhde maailmaan

MUOTIKUVAN MUODOT

  • tuotekuva, katalogi (Anttila, Stockmann) – rutiinityö, neutraali ja tasainen valo
  • pr-kuvat – jaetaan lehdille, kaupoille
  • mainoskuvat – tietty imago
  • muotijournalismin kuvat – lehtien tekemät muotijutut, riittävästi erihintaisia vaatteita lukijakunnan mukaan
  • muotinäytöskuvat – muodin uutisointi

Merja Salon mukaan suomalaisen muotikuvan erityispiirre on luonto (vrt. kansallispukuinen Suomi-neito ruispellossa).

IMG_4978

Vierailun lopuksi meille esiteltiin Vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen osastoa  ja saimme nähdä opiskelijoita tekemässä pukuja ja painamassa kangasta.

460

IMG_4983

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa

  1. Anna sanoo:

    Kuvat olivat kiinnostavia, sillä ne olivat peräisin historiasta, ja niissä kyllä huomaa eroja verratuna nykyhetken muotivalokuviin!
    Luento oli muutenkin avartava ja oli kiva etsiä joistain muotikuvista erilaisia yksityiskohtia.
    Muotilehtien kuvien analysisoiminen oli semi helppoa, mutta kun kuvaa piti esitellä muille, välillä sanat unohtuivat eikä tiennyt mihin päin lehteä pitäisi kääntää :’D Hengissä selvittiin kuitenkin! Oli myös kiva nähdä opiskelijoita tekemässä töitä, vaikka he eivät mitään suurempaa tehneetkään! 🙂

  2. anette sanoo:

    Se todellakin avarsi mieltä muodista, sen historiasta ja varsinkin Suomen muodista.
    Sääli, että jouduin lähtemään hieman aikaisemmin pois, mutta matkalla poispäin näin muutamia nuoria ja aikuisia kuvaamassa huonekaluja ja muuta sellaista.
    Luennon aikana oli hauska etsiä eroja nykymuodin ja vanhemman muodin välillä sekä kuvaamis tekniikoiden ja mainosten välillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s